KASMIR
Sat, Jul 04
|Kyläravintola Terho
Kasmir nousee Ravintola Terhon lavalle lauantaina 4.7.2026 klo 21:00! Keikka K-18! Liput ennakkoon 15€ (ovelta 19€).


Paikka & aika
Jul 04, 2026, 9:00 PM – 11:00 PM
Kyläravintola Terho, Matildan puistotie 4, 25660 Matilda, Suomi
Tietoja tapahtumasta
Kasmir on yksi kotimaisen pop- ja rnb-musiikin tunnetuimmista ja karismaattisimmista tulkitsijoista. Hän nousi koko kansan tietoisuuteen
jättihitillään “Vadelmavene” vuonna 214 ja on sittemmin julkaissut useita kulta- ja platinarajoja rikkoneita singlejä ja albumeita, kirjoittanut hittejä muille artisteille ja vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen popkentän huippunimenä. Kasmirin debyyttialbumi “AMK Dropout” teki historiaa olemalla Suomen ensimmäinen kokonaan striimeillä kultaa myynyt albumi.
Vahva lauluääni, lämmin esiintymiskarisma ja moderni tuotannollinen soundi tekevät Kasmirista poikkeuksellisen vetovoimaisen
live-esiintyjän, jonka “purkkasoul” toimii niin klubeilla, festivaaleilla kuin yritystapahtumissakin. Keikoilla kuullaan tuttuja hittejä sekä
uutta tuotantoa, ja Kasmir tunnetaan energisestä, hyväntuulisesta ja yleisöönsä vahvasti kontaktia ottavasta lavapresenssistä.
Kasmir on esiintynyt monipuolisesti myös television ja elokuvien puolella. Pidetty esiintyjä sai uutta yleisöä osallistuessaan suosittuun Elämäni Biisi -ohjelmaan neljän kauden ajan tähtiartistina, jossa hänen tulkintansa keräsivät laajasti kiitosta.
Liput
KASMIR LA 4.7.2026
Tämä lippu oikeuttaa sisäänpääsyyn Ravintola Terhoon lauantaina 4.7.2026 Kasmirin keikalle! Keikka K-18!
€15.00
Total
€0.00
